Kanta-liitynnän avaus kauttamme nopeutui KELAn prosessin kehittymisen johdosta. Ennen käyttöönoton ajankohta on pitänyt sopia 2-4 viikkoa etukäteen, mutta nyt liitynnän käyttöönotto on mahdollista jopa alle viikon kuluessa tilauksesta.
Käyttämämme Smartcard-ohjelmisto on saamassa myös Play-kaupasta ladattavan Android -ajurin, joten Kanta-arkistoa voidaan jatkossa käyttää myös pelkällä mobiililaitteella. Lisäksi iOS -ajuri on kehitteillä.
Julkaisimme 7.3 pienen päivityspaketin Ajas Touch -järjestelmään
Kaikilla tileillä näkyville käyttäjäprofiilisivun kuvan asettaminen
Laskupohjaa parannettu ja lisätty viivakoodi
Toimialakohtaisten ominaisuuksien rajausta tarkennettu. Huom, jos jokin olennainen ominaisuus katosi päivityksen yhteydessä, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme.
Kaikille Ajas Pro:n käyttäjille käyttöön tuotteiden ja varastojen hallinta, asiakkaan liitetiedostot sekä varastojen yhdistäminen
Parannettu mobiilitoimivuutta
Muutoksia lähetteisiin
Päivityksiä Kanta-toimintoihin ja potilaskertomuksiin
Ajas Touch sai uusia toimintoja. Näiden listattujen lisäksi olemme tehneet runsaasti pieniä parannuksia eri kohtiin.
Pikamaksut
Pikamaksamisen avulla voidaan suoraan suorittaa korttimaksu integroidun oletusmaksupäätteen avulla. Myös käteismaksu voidaan kirjata pikamerkintänä suoraan valitulle summalle ilman välivaiheita.
Kuitit
Kuitin voi tulostaa A4 tai 80mm muodossa. Meiltä saa myös kuittitulostimia, jotka osaavat avata automaattisesti kassalokeron kuitin tulostuksen yhteydessä.
Tiedostokoon kasvatus
Tiedostopalveluun lähetettävän tiedoston maksimikoko oli ennen 2 megatavua. Nyt palveluun voi lähettää 10 Mt kokoisen yksittäisen tiedoston. Jos tarvitsette suurempia tiedostoja, rajoitusta voidaan kasvattaa edelleen.
ICD10-haku
Potilastietomerkintöihin saa lisättyä ICD10-listauksesta koodeja.
Potilastietomerkinnän yhteenveto
Yhteenvetotoiminnon avulla potilaskirjaus voidaan listata yhtenä tekstiä sekä kopioida ja liittää esimerkiksi halutuille lomakkeille.
Siirtyminen pikaresepteihin
Kantaan kirjautunut käyttäjä voi nyt siirtyä kirjoittamaan eReseptiä suoraan asiakaskortilta löytyvän pikalinkin kautta. Tästä ei vielä kuvaa.
Lääkärin lomakkeet
Lisäsimme SV6-lomakkeen tulostuspainikkeen lääkärin toimialalle.
Yhteensopivuutta Asiakashallinta Desktop ohjelman kanssa parannettu
Työpöytäversiosta luotuja, kirjoitussuojattuja käyntejä ei ole aiemmin voinut muokata tai maksaa Ajas Touch -järjestelmässä. Nyt olemme parantaneet yhteensopivuutta ja lisänneet painikkeen, jolla kirjoitussuojauksen voi poistaa. Tämän jälkeen käynti muunnetaan Touchissa kelpaavaan muotoon.
Ajas Touch sai nyt asiakkaiden yhdistämistoiminnon, jonka avulla useamman samansisältöisen asiakaskortin saa yhdistettyä yhdeksi.
Toiminto löytyy asiakkaat-listauksen yläpalkista ja sen avulla järjestelmä näyttää ehdotukset samanlaisista asiakkaista, jotka voidaan yhdistää samaksi kortiksi.
Ajas Touch sai uuden raikkaamman ilmeen vasemman laidan valikon osalta. Sen ansiosta työpöydälle jää nyt entistä enemmän tilaa hyötykäyttöön. Ennen kaikkea Ajas-toimintamallin mukaisesti, jokainen käyttäjä voi itse valita kumpaa valikkoa haluaa käyttää. Klikkaa vain valikon alussa olevaa nuolta pienentääksesi valikon tai laajentaaksesi sen takaisin normaalimittaiseksi.
Olemme päivittäneet nettivarauksen asiakaspuolella olevaa 5.0 -versiota uudempaan. Päivityksen myötä on tullut useita pieniä parannuksia järjestelmän toimintaan.
Poikkeuksellisesti päivitys on kuitenkin aiheuttanut muutoksia vanhan version käyttäytymisessä. Versio ei aiemmin tukenut asetuksista valittavaa viikkonäkymää, vaan ainoastaan URL-parametrilla asetettavaa. Tästä seurasi se, että osa käyttäjistä on käynyt vaihtamassa asetuksia, jotka ovat vaikuttaneet vain vanhaan 4.2 versioon. Päivityksen jälkeen osalla käyttäjistä on voinut muuttua 5.0 -version näkymä pois halutusta tyypistä, kun näkymä valitaan asetusten mukaan.
Pyydämme ystävällisesti tästä syystä tarkastamaan käyttämänne asetukset. Ajas Touch-järjestelmässä asetukset löytyvät kuvan osoittamasta Ajanvarauksen Asetukset -välilehden kohdasta Päivänäkymä / Viikkonäkymä.
Vanhemmassa 4.2 hallinnan versiossa asetus löytyy Käyttäytyminen -välilehdeltä.
Ero päivä- ja viikkonäkymässä on suunnilleen seuraavanlainen.
Jos järjestelmäsi ei edelleenkään tottele kyseistä asetusta, pyydämme tarkistamaan, että käytät sellaista linkkiä asiakasnäkymästä, joka tukee automaattista päivittämistä uusimpaan tarjolla olevaan versioon.
Jos oheiset ohjeet eivät auta, pyydämme olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme.