Asiakkailta tuli palautetta, että erillinen taukojen luontinäkymä oli hankala käyttää. Selkeytimme varaussivua ja selkeyttämisen jälkeen näkymät ovat Asiakasvaraus ja Vuorot
Taukojen luontia varten lisättiin erikseen ”Luo taukoja” -valitsin, jonka päälle asettamalla jokainen hiirellä maalattu aikaväli luo valikosta valitun tyyppisen tauon. Tästä siirrytään niin sanottuun taukomoodiin.
Pikavarauslomakkeelle lisäsimme valitsimen ”Aseta varauksen pituus valitun palvelun pituuden mukaiseksi”, jonka avulla käyttäjä voi valita millä tavoin varauksen pituus asetetaan. Varauksen kestoa voi toki muokata myös kellonaikojen vieressä olevista kynän kuvakkeista.
Lisäksi pikavarauslomakkeelle tuli tauon luontipainike, jolloin yksittäisen tauon lisäämiseksi ei tarvitse erikseen laittaa taukomoodia päälle.
Lisäsimme järjestelmään myös Tilasto-ominaisuuden, josta tällä hetkellä voi tarkastella yrityksen varausten määrää sekä työntekijäkohtaista varaustilastoa. Tilastoihin tulee graafit myös muista yrityksen tilastoitavista asioista.
Eneroc Oy täyttää 10 vuotta. Julkaisimme lukuisia uudistuksia Ajas-tuotteisiin ja uudistukset jatkuvat ensi vuoden alussa vauhdilla.
Ajas Asiakashallinnan selainversio
Uusi selaimella käytettävä Asiakashallinta yhdistää vanhan internet-ajanvarausten hallinnan ja perinteisen Ajas työpöytäohjelmiston hyviä puolia yhteen järjestelmään. Jatkossa ohjelmistoa voidaan käyttää nettiselaimen kautta lähes miltä tahansa päätelaitteelta, kuten matkapuhelin, tablet tai työpöytäkone. Uusi hallinta on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja laskutus sekä maksaminen on uudistettu yhdenmukaisen käyttöliittymän alle.
Kelan Kanta -järjestelmä sekä eResepti
Ajas -ohjelmistojen kautta onnistuu nyt liityntä Kelan Kanta eArkisto ja eResepti -palveluihin.
Uusia toimialoja Ajas-tuotteisiin
Tarjoamme jatkossa järjestelmää myös lääkäreille, jotka käyttävät Kanta-järjestelmää. Ajanvaraukseen olemme toteuttaneet erikoisversioita mm. tulkkiyrityksille ja siivouspalveluille.
Maksupäätetuen laajentaminen
Ajas-järjestelmä tukee nyt Netsin iPP350 maksupäätettä, jonka lisäksi loimme tuen myös Verifonen VX820 päätteille sekä PT Yomani ML maksupäätteelle. Asiakkaillamme on näin entistä enemmän valinnanvaraa.
Kirjanpitojärjestelmä
Olemme julkaisseet Ajas Asiakashallinta-ohjelmassa toimivan helppokäyttöisen kirjanpitojärjestelmän.
Soittajan tunnistus ja yhdistäminen asiakaskorttiin
Toteutimme Ajas CallerID -sovelluksen, jonka avulla Ajas-järjestelmään kirjattu asiakas voidaan tunnistaa puhelinnumeron perusteella. Android -puhelimesi näyttää soittajan nimen ja yrityksen sekä mahdollisen oikeuden asiakastukeen. Kun puhelu on päättynyt, voit lisäksi kirjoittaa kommentit keskustelusta ja tallentaa ne Ajas-järjestelmään. Ajas- lokiin jää näin selkeät merkinnät asiakkaiden puheluista ja siitä mitä on viimeksi sovittu.
Internet-ajanvaraus
Internet-ajanvarauksen 5-versio on otettu täysipainoisesti käyttöön. Sinne on tehty uusia ominaisuuksia:
Varausten maksaminen etukäteen
Velhonäkymä, jossa valinnat tehdään yksi kerrallaan ja lopuksi pääsee näkemään vapaat ajat
Eri aloille räätälöityjä versioita, kysy lisää
Työntekijöiden kuvat ja esittelyteksti ajanvarauksessa.
Muita teknisiä ja käytettävyysparannuksia on tehty myös runsaasti.
Lahjakorttimyyntiin integraatiot
Ajas-lahjakortteja voidaan myydä suoraan verkkokaupasta, joka veloittaa ne ja lisää ne suoraan näkyville Asiakashallintaan. Toiminto on erityisen kätevä verrattuna perinteisiin lahjakortteihin, koska tällöin lahjakortteja ei voi kopioida tai väärinkäyttää. Lisäksi myynti sujuu lähes täysin automatisoidusti eikä aiheuta ylimääräistä vaivaa.
Eneroc Oy täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Samalla Ajas-tuoteperhe laajenee. Uusin tuotteemme on selainpohjainen versio Asiakashallinta-ohjelmasta, jonka myötä erillinen nettivarausten hallinta poistuu. Uusi selainpohjainen Ajas on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaiseksi ja helppokäyttöiseksi. Harvemmin tarvittavia erikoistoimintoja on karsittu pois, mutta selainversio sisältää kuitenkin kaikki tärkeimmät perinteisen Asiakashallinta-ohjelman ominaisuudet.
Uudistuksen myötä käyttöön tulee myös Kanta-arkisto -liityntä.
Jatkossa voit käyttää Ajas-toimintoja perinteisestä työpöytäohjelmasta sekä selainpohjaisesta versiosta. Järjestelmät toimivat yhteen täydentäen toisiaan. Selainversio toimii sekä työpöytä, että mobiililaitteilla. Tuettu on kaikki yleisimmät selaimet, kuten Chrome, Firefox, IE, Opera ja Safari.
Windows 10-päivitys vaihtaa joillakin tietokoneilla kellonajan erottimeksi kaksoispisteen sijasta pisteen. Kun ennen kellonajan muoto oli 10:10, siitä voi tulla 10.10.
Tämä muutos on aiheuttanut Ajas-ohjelman vanhan version kanssa ongelmia. Jos ohjelma ei käynnisty Windows 10 -päivityksen jälkeen, kehotamme vaihtamaan Windowsin asetuksista kellonajan muodoksi sellaisen, josta löytyy kaksoispiste. Asiakaspalvelumme auttaa tässä tarvittaessa.
Asia ratkeaa lataamalla uusin mahdollinen Ajas-päivitys automaattisen päivitysjärjestelmän kautta ennen päivittämistä Windows 10 versioon. Tarkista ennen Windows 10 versioon päivittämistä, että käytössäsi on siis uusin mahdollinen Ajas Asiakashallinta.
Ajas-Asiakashallinta -ohjelman yhteys on tuottanut joillakin käyttäjillä ongelmia uuden Mac OS X päivityksen version 10.10.4 jälkeen ja ohjelma on mennyt offline-tilaan.
Tähän olemme toimittaneet pikakorjauksen uusimman beta-version kautta, jonka saa käyttöön muutaman toimenpiteen jälkeen.
Beta-päivitykset saa ladattua menemällä Asetukset-lomakkeelle http://asiakaskortisto.com/index.php?title=Asetukset#Asetuksien_muokkaus
Sieltä avataan Käyttäytyminen-välilehti, rastitetaan ”Hae myös beta-versiot päivityksissä” ja sen jälkeen tallennetaan asetukset. Käynnistä nyt Ajas uudelleen ja lataa tarjotut Betaversiot.
Tarkistakaa, että ohjelma on päivitetty uusimpaan versioon 1.3.5.2. Tämän jälkeen menkää asetuksiin Käyttäytyminen-välilehdelle ja ottakaa käyttöön asetus ”Tietokantayhteyden vikasietotila”. Nyt ohjelman pitäisi päästä seuraavalla käynnistyskerralla takaisin online-tilaan.
Seuraavan virallisen päivityksen yhteydessä tähän on tulossa joka tapauksessa ratkaisu siten, ettei tarvitse mennä yhteyden vikasietotilaan.
Ajas Asiakashallinta-ohjelmasta tullaan julkaisemaan maanantaina 4.5.2015 uusi versiopäivitys.
Julkaisemme päivityksen yhteydessä tarkemman päivitystiedotteen, mutta parannuksia on tehty mm. automaattiseen yhteyden palautukseen yhteyskatkoksen johdosta. Valikoiden sekä asiakasehdotusten hakuja ja aukeamista on nopeutettu. Kirjanpito-osioon on tullut uusia toimintoja, joiden avulla kirjanpito helpottuu. Asiakkaille lähetettäviin tekstiviesteihin on tehty parannuksia.
Lisäksi julkaisussa on tehty runsaasti muita pieniä parannuksia käyttäjien toiveiden mukaan.
Jos et malta odottaa päivityksen julkaisua, mene Asetukset-lomakkeelle, avaa sieltä Käyttäytyminen-välilehti ja ota beta-päivitykset käyttöön niin saat uusimman 1.3.4 ytimellä varustetun version käyttöön heti.
Ajas Asiakashallinnan uusimmassa julkaisussa on mukana nyt tekstiviestien lähetys suoraan asiakkaalle.
Toiminto tulee varsinaisten päivitysten mukana kaikille seuraavalla päivityksen latauskerralla.
Ensimmäisellä lähetyskerralla luottotietonne tarkistetaan ja sen palvelu avataan. Kun palvelu on avattu, toimitamme sähköpostilla käyttöehdot ja hinnaston. Viestien perushinta on 0,20 euroa/kpl, mutta mitä enemmän tekstiviestejä lähetätte kauttamme, sitä paremmat alennukset saatte.
Kehitämme parhaillaan uutta Ajas-versiota (koodinimellä Ajas 5.0), joka nostaa nettiajanvarauksen käytettävyyden uudelle tasolle. Uusi versio on suunniteltu ja rakennettu alusta alkaen uudelleen, minkä ansiosta varausten tekeminen tulee olemaan asiakkaille äärimmäisen helppoa, nopeaa ja miellyttävää. Toiminnot ovat kuitenkin täysin alaspäin yhteensopivat vanhan järjestelmän kanssa, joten siirtyminen uusimpaan versioon tulee olemaan äärimmäisen helppoa.
Uudessa versiossa on pyritty huomioimaan kaikki vuosien aikana asiakkailta saamamme kehitysajatukset mahdollisimman kattavasti. Näin uusi järjestelmä tulee olemaan ominaisuuksiltaan vielä entistäkin monipuolisempi, mutta siitä huolimatta edellistä yksinkertaisempi ja selkeämpi käyttää.
Tavoitteemme on julkaista uusi versio tämän vuoden loppupuolella.
Ajas Asiakashallinta -ohjelmassa on olemassa Beta- eli kehitysversioiden lataustoiminto. Beta-versio on kehitysversio joka sisältää uusia ominaisuuksia joiden toiminallisuutta ei ole vielä kaikilta osin testattu. Kun uusia ominaisuuksia on testattu riittävästi, lisätään ne myös varsinaiseen julkaisuversioon, jolloin ne tulevat kaikille käyttäjille automaattisiin päivityksiin.
Suosittelemme Beta-versioiden käyttöä niille jotka haluavat olla aktiivisesti mukana Ajas ohjelman tuotekehityksessä ja toimittaa meille palautetta ja parannusehdotuksia. Beta-versioiden käyttäjät saavat uudet ominaisuudet ensimmäisenä käyttöön. Vastapainoksi Beta-asteella olevien ominaisuuksien käytettävyys ei ole ihan niin loppuun asti hiottua kuin pitkään käytössä olleiden ominaisuuksien tapauksessa.
Beta-versioiden käyttöä ei suositella mikäli olet täysin tyytyväinen nykyisiin ominaisuuksiin, ja sinulla ei ole kiire saada uusimpia ominaisuuksia ja parannuksia heti käyttöön.
Beta-versiot saat käyttöön valitsemalla ohjelman asetuksista Käyttäytyminen-välilehdeltä valinnan ”Hae myös Beta-versiot päivityksissä (kehitysasteella olevat versiot)”.