Vanhassa palvelinsalissa verkkoyhteydet ovat joutuneet toistuvasti yhteyskatkosten uhriksi. Tästä johtuen olemme tehneet töitä uuden palvelinsalin löytämiseksi ja kaikkien asiakkaiden siirtämiseksi luotettavampien yhteyksien taakse.
Siirtoja on tehty loka-marraskuun ajan. Vauhditimme toistuvien katkosten takia siirtoja tällä viikolla entisestään ja olemme siirtäneet päivittäin erittäin suuren määrän käyttäjiä uuteen palvelinsaliin. Koska emme ehdi lähettää sadoille asiakkaille henkilökohtaista viestiä siirron jälkeen, annamme nyt yleiset toimintaohjeet:
Mitä täytyy huomioida, kun tietokanta on siirretty:
Ajas Asiakashallinta -ohjelmisto
Tunnistat tilanteen siitä, että Asiakashallinta-ohjelma siirtyy offline-tilaan.
Kun havaitset offline-tilaan siirtymisen, tarkasta teknisistä tiedotteista, ettei Ajas-palvelussa ole yleistä katkosta. Jos kaikissa palveluun liittyvissä palvelimissa näkyy vihreä OK-teksti, voit jatkaa seuraavaan vaiheeseen.
Kun pääset tähän vaiheeseen, Ajas on siirtynyt käyttämään uutta tietokantaa. Sammuta ohjelma kokonaan ja käynnistä se uudelleen. Tämän jälkeen jos ohjelma menee online-tilaan, se käyttää uutta palvelinta ja mitään muita toimenpiteitä ei tarvita.
Jos ongelmia ilmenee, ota yhteyttä asiakaspalveluun.
Ajas Internet-ajanvaraus -järjestelmä
Tunnistat siirtymisen seuraavasti: Kun menet varausten hallintasivulle, sivun ylälaitaan tulee suositus siirtyä käyttämään uutta hallintasivua kertoen uuden osoitteen. Uusi osoite on muotoa nettivaraus5.ajas.fi/….
Ilmoita tämä hallintasivulla lukeva uusi osoite kaikille yrityksessäsi työskenteleville, että käyttävät jatkossa kyseistä linkkiä.
Kannattaa vaihtaa myös asiakkaan varausnäkymä uudelle palvelimelle. Se onnistuu seuraavasti:
Ota internet-ajanvarauksen käyttämä yhteysosoite talteen. Yleensä muotoa https://nettivaraus.ajas.fi/4.2/index.php?lid=YRITYKSESI_LID
Korvaa osoitteessa oleva nettivaraus -sana nettivaraus5 -sanalla.
Uusi osoite on siis muotoa https://nettivaraus5.ajas.fi/4.2/index.php?lid=YRITYKSESI_LID
Vaihda uusi osoite ajanvaraussivulle, minkä jälkeen sivusi käyttää aina uudella palvelimella sijaitsevaa ajanvarausta
Mikäli uuden osoitteen käyttöönottamisessa on ongelmia, asiakaspalvelumme auttaa tarvittaessa.
Olemme testanneet noin 2 vuoden ajan Suomessa sijaitsevien palvelinsalien skaalautuvuutta ja luotettavuutta käytännössä, jotta voimme tarjota Ajas-käyttäjille parhaat mahdolliset yhteydet.
Haluamme, että asiakkaiden tiedot säilyvät edelleen kotimaisilla palvelimilla ulkomaisen kasvottoman palvelun sijasta.
Olemme nyt päätyneet testivoittajaan Upcloud, joka on testeissämme osoittautunut kykenevän tarjoamaan lähes täysin katkottomat yhteydet. Kahden vuoden testijaksomme aikana katkoja on ollut minimaalisesti. Palvelinsali sijaitsee Helsingissä ja palvelun skaalautuvuus on huippuluokkaa.
Aloitamme siirtämään Ajas-järjestelmiä uuteen palvelinsaliin tällä viikolla ja muutoksen ansiosta palveluiden luotettavuus sekä nopeus paranevat merkittävästi. Asiakkailtamme ei edellytetä muita toimenpiteitä paitsi Asiakashallinta-ohjelman uudelleenkäynnistys, kun se menee offline-tilaan.
Ajas internet-ajanvarausjärjestelmän hallintasivulle on lisätty uusi teemavalitsin, joka antaa vaihtaa ulkoasua nettivarauksen 5.0 ja 4.2 version välillä. Kumpaankin on tarjolla useampia vapaavalintaisia teemoja.
Uusi teemavalitsin vaatii ajanvarauslinkin päivittämisen, jotta se toimii oikealla tavalla. Jos sinulla ei ole vielä linkkiä, ota yhteyttä asiakaspalveluun niin toimitamme oikeat linkit ja opastamme uuden teeman käyttöönotossa.
Ajas-ohjelmaan on tullut koekäyttöön maksuton, yksinkertainen kirjanpito-osio. Kirjanpidon mukana tulee liikekirjuri-tilikartta, jossa on perustilit ja laskentakaavat.
Huom! Osio on ilmainen lisäosa ja Eneroc / Ajas ei tarjoa toistaiseksi kirjanpidollista neuvontaa missään muodossa. Et siis maksa tai ole maksanut tästä osiosta.
Pyrimme keskittämään kaikki ohjeet ja neuvot Wiki-sivuston kirjanpito-osion alle, josta voi etsiä vastauksia mahdollisissa ongelmatilanteissa. Pyrimme myös tarjoamaan siellä lisää tilikarttoja sekä muita kirjanpitoon liittyviä toimintoja.
Ajas Asiakashallinta-ohjelman online-versioihin on lisätty uusi tiedoston synkronointitoiminto. Sen kautta asiakaskortille voidaan tallettaa tiedostoja joko kovalevyltä tai skannerilta. Tiedostot ovat käytettävissä kaikilla koneilla, jotka käyttävät samaa online-tietokantaa.
Tiedostoja voidaan tallettaa samaan palveluun myös ostoreskontrasta, joten kirjanpidon ostokuitit voidaan helposti tallentaa tai skannata sitä kautta ohjelmaan. Kuitteja ei tarvitse enää säilyttää paperimuodossa.
Viivakoodinlukijalla voit lukea helposti ostolaskujen maksutiedot Ajas ostoreskontraan tai suoraan verkkopankin viivakoodi-kohtaan.
Viivakoodinlukija nopeuttaa tietojen kirjaamista ja säästää näin huomattavasti aikaa.
Nyt rajoitettu erä todella edulliseen hintaan 30 € + alv. Voit tehdä tilauksen heti verkkokaupasta ajaskauppa.fi tai sähköpostitse ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.
Olemme solmineet yhteistyösopimuksen Suomen Perintätoimiston kanssa, minkä johdosta saimme mahdollisuuden rakentaa Ajas Asiakashallintaan perintäintegraation. Ohjelmaan on ilmestynyt uusi perintäkuvake ”Perinnässä”-tekstin vasemmalle puolelle, minkä kautta voi lähettää erääntynen laskun perintään nopeasti ja helposti.
Nyt laskujen perintään lähettäminen onnistuu pienin riskein. Voit allekirjoittaa perintäsopimuksen sähköisesti!
Suosittelemme Suomen Perintätoimistoa maksamattomien laskujen perintään.
Olemme julkaisseet paljon odotetun, uuden nettiajanvarauksen 5.0 version asiakaspuolen.
Käytettävyyttä, nopeutta ja muokattavuutta on parannettu. Uusia ominaisuuksia on julkaistu ja lisää tulee kovalla vauhdilla. Helposti asiakaskohtaisesti räätälöitävät teemat.
Nyt on mahdollista myös nettivarauksen iframe-integraatio, joka skaalaa pääsivun kokoa automaattisesti!
Kiireisimmät voivat saada uuden version heti käyttöön. Tulemme vähitellen lisäämään kaikkien hallintasivulle kuitenkin toiminnon uuden version käyttöönotolle. Huom. Päivitys uudempaan versioon on maksutonta.
1. Sijaintitiedon hyödyntäminen
Sijainnin kysyminen selaimelta
Manuaalinen sijaintitiedon asettaminen
1. Uusi päivänäkymä
Palvelua, työntekijää eikä edes toimipistettä tarvitse enää valita
Esimerkkikuvassa tilanne, jossa toimipiste on valittu, mutta ei palvelua eikä asiakaspalvelijaa.
Järjestelmä osaa näyttää ensimmäisestä mahdollisesta vapaasta ajasta alkaen ne kaikki palvelut, joihin voidaan varata.
Yrityskohtaisesti asetettava logo
Tuki palveluluokituksille ja kategorisoinnille.
Kun klikataan haluttua aikaa ylläolevalta listalta, tulee näkyville kaikki palvelut ja asiakaspalvelijat, joille voidaan varata.
Kun oheiselta listalta klikataan tiettyä palvelua, järjestelmä rajaa automaattisesti pois ne asiakaspalvelijat, jotka eivät tarjoa kyseistä palvelua.
Kun varaus on tehty, siitä jää ilmoitus näkyviin ja voidaan siirtyä tekemään seuraavaa varausta.
Varauksesta lähetetään varauskoodi sähköpostiin ja / tai matkapuhelimeen tekstiviestillä. Oman varauksen tietoa voidaan seurata tai se voidaan perua annetulla varauskoodilla.
Muita Nettivaraus 5.0 version ominaisuuksia.
Todellinen responsiivisuus. Skaalautuu eri näyttokokoihin ja rakennetta voidaan muokata joustavasti halutulla tavalla yrityksen mieleisellä tavalla. Lisää aikoja tulee rullaamalla kosketusnäytöllä alaspäin.
Viikkonäkymä esittää vapaat ajat ja pienentää sellaiset päivät, joihin ei ole yhtään aikoja varattavissa. Järjestelmä osaa esittää myös toimipisteiden etäisyydet omaan sijaintiin nähden.
Miten saat uuden nettivarauksen version sitten oman yrityksen käyttöön ensimmäisten joukossa? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja lähetä pyyntö niin toimitamme teille uuden version käyttöön.
Lähiaikoina hallintasivulle myös ilmestyy uusi painike, jonka avulla tämä uusi versio on otettavissa käyttöön.
Julkaisimme Asiakashallinta-ohjelmasta uuden päivityksen. Päivitys sisältää mm. uusia mahdollisuuksia työntekijäkohtaisten käyttäjäroolien ja oikeuksien hallintaan. Kassakuitteihin on tullut myös yhteenveto-ominaisuus, jolla kassamyynnin saa vietyä kirjanpitoon ALV-kannoittain. Arvolipun/lahjakortin voi tulostaa. Ohjelman kaikki tiedostot on nyt allekirjoitettu, minkä ansiosta virustorjunta ei enää estä ohjelman päivittymistä yhtä herkästi kuin ennen.