Nettivarauksen uusi versiopäivitys julkaistu 3.5.2022

Nyt 3.5.2022 julkaisu on tehty. (27.4.2022 suunniteltua julkaisua lykättiin Exchange -synkronoinnissa havaitun epäyhteensopivuuden johdosta.)

Uudet ominaisuudet olivat betaversiossa testattavana ennen julkaisua. Betaan aletaan siirtää pian seuraavaa järjestelmäversiota testattavaksi.

Muutoksia:

  • Vapaiden aikojen haku on estetty, jos yritetään hakea samaan aikaan aikoja yli 3 toimipisteelle, paitsi jos on valittu lisäksi tietty työntekijä/resurssi. Näin tarpeettomia aikoja ei haeta ja haku ei tunnu käyttäjälle liian hitaalta. Käyttäjä saa vain aikoja, jotka ovat relevantteja hänelle.
  • Edellä mainitun lisäksi vapaita aikoja palautetaan enää korkeintaan 1000 kappaletta. Tällä vähennetään myös turhien ja hitaiden hakujen määrää. Jos aikoja on mahdollisesti enemmän, kehotetaan käyttäjää rajaamaan hakuehtoja. Normaalissa käytössä tämä raja ei pitäisi tulla ikinä vastaan.
  • Tulevaan lisäpalvelu-uudistukseen on tehty parannuksia. Lisäpalvelut ovat asetettavissa monipuolisemmin ja sisältäen enemmän valintamahdollisuuksia.
  • Checkout-verkkomaksujen toimintaan parannuksia.
  • Varauskoodeille uusi formaatti, jossa väärinymmärryksen riski on pienempi.

Jos uudet vapaiden aikojen haun rajoitukset aiheuttavat ongelmia ajanvarauksessasi, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme. Kerro asiakaspalvelulle millainen haku ei enää toimi oikein.

Betaversiota voi kokeilla yleisessä demoversiossa https://nv6-beta.ajas.fi/fi/ff42613df9d0

Samaa voi testata tai käyttää omalla tilillä vaihtamalla nettivarauksen linkkiin verkkotunnuksen osuuteen seuraavasti:

nettivaraus6.ajas.fi => nv6-beta.ajas.fi

Ajas Touch päivitystiedote 3/2022

Uusi Ajas Touch -järjestelmäversio julkaistaan virallisesti 28.3.2022. Tämä versio on ollut kaikille saatavilla esijulkaisuversiona alkaen 24.2.2022.

Uusi versio oli esijulkaisuaihetta ennen 3 viikkoa käytössä betatestaajilla, minkä jälkeen se siirtyi esijulkaisuvaiheeseen kuukaudeksi. Nyt julkaistu uusi virallinen versio sisältää lukuisia uudistuksia ja parannuksia.

Alla lista muutamista tämän päivityksen yhteydessä julkaisuista uusista toiminnoista.

HUOM! Jos jokin toiminto on ”kadonnut”, käythän tarkistamassa aluksi käyttöoikeudet.

Jos ominaisuuksien löytämisessä on haasteita, suurimpaan osaan löytyy lisätietoa jatkuvasti päivittyvältä ohjesivustoltamme osoitteesta ohje.ajas.fi.

Kela-korvaukset ja Kanta

  1. Laskettujen korvausten peruminen ja muokkaaminen
  2. Tietojen hallinta korvaushakemukselle
  3. Automaattinen korvaushakemuksen sivutus
  4. Mahdollisuus muodostaa Kelan sähköisiä suorakorvausdokumentteja fysioterapiaan ja lääkäreille. (Kelan vastaanottamisen osalta hyväksyntäprosessi käynnissä)
  5. Parannuksia Kanta-integraation käytettävyyteen.

Kirjautuminen, käyttäjät ja roolit

  1. Käyttäjäroolin oikeuksiin mahdollisuus vain omien toimipisteiden näyttämiseen listauksessa.
  2. Parannuksia omien asiakkaiden näyttöön ja muokkaamiseen

Asetukset

  1. Asetukset, joissa on toimipistekohtaiset valinnat sekä ”Kaikki toimipisteet” -valinta, tehty selvennystä siten että käyttöliittymästä näkee mitkä asetukset ohittavat kaikkien toimipisteiden määrittämän asetuksen. Monipuolinen mahdollisuus yliajaa toimipistekohtaiset asetukset samoilla asetuksilla yhdellä kertaa.
  2. SMS peruutusviestin pohja muokattavaksi.

Ajanvaraus

  1. Varausnäkymässä mahdollisuus piilottaa asiakkaiden nimet ja tuoda ne takaisin näkyville Toiminnot-valikon kautta
  2. Mahdollisuus muokata custom -taukotyyppejä yhteisten asetusten kautta.
  3. Monipuolisempi lisäpalveluiden hallinta Touchissa. Vaatii Nettivaraus 6 uusimman version.

Asiakaskortisto

  1. Parannuksia asiakkaiden lisätietojen käsittelyyn. Avaimeen liitetyt sinisellä ja vapaamuotoiset kentät mustalla tekstillä.
  2. Käynnit-lomakkeelle mahdollisuus rajata haettavia käyntejä asiakaskortin perusteella. Käyntiraportin voi tulostaa käyntitodistukseksi PDF-muotoon tai tallentaa CSV-muodossa jatkokäsittelyä varten.

Maksaminen

  1. Mahdollisuus muokata maksujen ajankohtia jälkikäteen käyntilomakkeella
  2. Maksupääteintegraatiosta valitaan automaattisesti käyttäjän oletustoimipisteen mukainen maksupääte.
  3. Maksupääteintegraatioon maksupäätteen ja kuittitulostimen valintaan parannuksia kassalla.
  4. Asetus, jolla voidaan estää manuaaliset korttimaksut kokonaan, jos integroitu maksupääte käytössä.
  5. Integraatiomaksuna maksettujen käyntien ja myyntien poistaminen estetty inhimillisten virheiden välttämiseksi.

Laskutus

  1. Yrityksen logo laskuille
  2. Laskuriveille pitkä seliteteksti
  3. Laskulistan käytöstä parannettu. Ei nollaa tehtyjä valintoja massatoimintojen yhteydessä.
  4. Laskulista näyttää listattujen ja valittujen kokonaismäärän
  5. Uutta: Maventa -laskutusrajapinta
  6. Finvoice 3-vientejä parannettu
  7. Uutta: Talenom -laskutusrajapinta
  8. Netvisor-laskutusrajapintaan uudistuksia, julkaistaan jälkikäteen muutaman viikon kuluttua.
  9. Tiliotteen täsmäyttäminen laskuille ISO20022 tiliotteelta. Kaikkien pankkien pitäisi tukea tätä standardifrmaattia.
  10. Sähköpostilaskujen lähetys taustajonon kautta hallitusti. Tukee Supermaileria sekä SMTP:tä

Ostolaskut

  1. Tiliotteen täsmäyttäminen myös ostolaskuille ISO20022 tiliotteelta.

Raportit

  1. Myyntiraportille tuki suuremmalle määrälle rivejä
  2. Asiakasraportille uusi rajausmahdollisuus
  3. Poistettu 1000 rivin rajoituksia osalta lomakkeista.

Saavutettavuus

  1. Testattu toimintaa lukuohjelmalla ja parannettu näkörajoitteisten käyttömahdollisuuksia uusilla tageilla ja käyttöliittymäparannuksilla

Viestintä

  1. Markkinointiviestien ja massaviestien lähettäminen taustajonon kautta hallitusti. Tukee Supermaileria sekä SMTP:tä.

Kirjanpito

  1. Kuittien automaattista käsittelyä parannettu

Yleinen

  1. Nopeutta parannettu
  2. Oletustoimipisteen asettaminen käyttäjäprofiilista.
  3. Mahdollisuus asettaa config-extrasta, missä toimipisteessä tiettyä selainta käytetään. Sen avulla voidaan rajata sallitut maksupäätteet vain toimipisteen mukaisiin.
  4. Etusivulle mahdollisuus piilottaa ja tuoda näkyville lohkoja.
  5. Etusivun tiedotearkisto vanhoja tiedotteita varten
  6. Oman tilauksen tietojen hallinnointia parannettu.
  7. Parannettu ohjeita sivustolla ohje.ajas.fi

Näiden lisäksi tehty satoja bugikorjauksia, optimointeja ja parannuksia. Uusia päivityksiä tulossa taas pian lisää

Ajas Touch päivityssuunnitelma 2022

Uuden Ajas Touch -version julkaisuaikataulu on nyt vahvistunut. Kirjaamme tähän tarkemmin ominaisuuksia, kun niiden valmistumisaikataulu vahvistuu.

Julkaisusuunnitelma

1.2.2022 Esijulkaisu rajoitetulle käyttäjäjoukolle (betatestaajat, pilottikäyttäjät).

24.2.2022, Esijulkaisu kaikille käyttäjille kokeiltavaksi käyttöliittymän linkillä

28.3.2022, Virallinen julkaisu tulee kaikille käyttöön

Suurempia uudistuksia ovat

  • Merkittäviä parannuksia ja uusia toimintoja Kela-korvausten laskentaan ja käsittelyyn.
  • Kanta-päivitykset ja parannukset
  • Uusi laskutusrajapinta: Maventa
  • Uusi laskutusrajapinta: Talenom
  • Laskutusrajapinnan parannukset: Netvisor
  • Konekielisen tiliotteen käsittelyyn ISO20022 muotoisen tiedoston tuki
  • Ajanvaraukseen monipuolisempi lisäpalveluiden hallinta ja varaaminen sekä etu- ja jälkikäteen
  • Maksujen ajankohdan muokkaus jälkikäteen
  • Yrityksen logo laskulle
  • Käynnit-lomakkeelle mahdollisuus hakea tietyllä asiakkaalla käyntejä sekä tulostaa käyntiraportti CSV ja PDF-muotoihin.
  • Markkinointiviestien, massaviestien ja laskujen lähetys taustajonon kautta hallitusti.
  • Roolien oikeuksiin mahdollisuus vain omien toimipisteiden näyttämiseen listauksissa
  • Parannuksia saavutettavuuteen (käytettävyys lukijaohjelman avulla)
  • Tiedotearkisto (etusivulta)
  • Custom-taukotyyppien muokkaaminen (Yhteiset asetukset)
  • Oletustoimipisteen asettaminen (config-extra ja käyttäjäprofiili)
  • Maksupääteintegraatioihin liittyen päätteen ja kuittitulostimen valintaan ja käytettävyyteen liittyviä parannuksia (kassalomake ja yhteiset asetukset)
  • Maksupääteintegraatioon asetus manuaalisten korttimaksujen sallimiseen (yhteiset asetukset)
  • Laskulista muistaa valitut laskut toimintojen suorittamisen ja sivujen vaihtamisen jälkeen
  • Integratiolla maksettujen käyntien/myyntien poiston esto
  • Omien tilaustietojen hallintaan parannuksia
  • Asiakkaiden nimien piilotus kalenterinäkymästä (Kalenterinäkymän toiminnot-valikko, käyttäjäprofiili)
  • Etusivun laatikoiden piilottaminen/näyttäminen (Nappi etusivun oikeassa yläkulmassa)
  • Nopeusparannukset
  • Kymmeniä bugikorjauksia sekä muita teknisiä ja toiminnallisia uudistuksia.

Nettivaraus 6 -version päivitys 21.9.2021

Nettivaraus 6 uutta versiota on testattu beta-versiona noin kuukauden ajan. Kaikille käyttäjille on nyt siirretty uudet toiminnot. Olkaa yhteydessä jos havaitsette odottamatonta käytöstä.

Uusia ominaisuuksia:

  • Lisätty varauslomakkeen lisäkenttiin tuki päivämäärä- ja kellonaikavalitsimille.
  • Lisätty tuki ajan varaamiseen lapselle tai toiselle henkilölle. Tämä ominaisuus pitää aktivoida erikseen, joten otathan yhteyttä asiakaspalveluumme, mikäli olet kiinnostunut ominaisuudesta.
  • Tukea lisäpalveluiden varaamiseen. Tälle tullaan jatkossa lisäämään enemmänkin tukea.
  • Omat varaukset -sivu näyttää nyt myös varaukseen lisätyt lisäpalvelut.
  • Uudistettu Google Analytics ja Google Tag Manager -asiantuntijatoiminnot olennaisesti. Esimerkiksi tapahtumien oletusnimiä ja lähetettäviä arvoja on muokattu noudattamaan Googlen suosittelemia tapahtumia.
  • Lisätty mahdollisuus pakottaa nettivaraus käyttämään tiettyä toimipistettä tai toimipiteitä URL-osoitteella. Käyttäjä voidaan myös erillisellä asetuksella ohjata nettivarauksesta piilotettuun toimipisteeseen.
  • Lisätty mahdollisuus poistaa selaimen suorittama, lomakkeiden automaattinen täyttö käytöstä.

Parannuksia aiemmin julkaistuihin ominaisuuksiin:

  • Paranneltu yläosan painikkeita, jotka näkyvät, kun varaussivun yläpalkki on piilotettu asetuksella.
  • Paranneltu vapaiden aikojen listojen piirtämistä Taulukko-näkymässä. Tämä parantaa suorituskykyä, jos tauluja on todella monta näkyvissä samaan aikaan.
  • Lisätty kielitukea viron ja venäjän kielille. Otathan yhteyttä asiakaspalveluumme, mikäli haluat nämä kielet saataville.
  • Lisätty tukea palveluiden värikoodeille myös nettivaraukseen. Otathan yhteyttä asiakaspalveluumme, mikäli haluat palveluiden värejä näkyviin asiakkaille.
  • Varauslomakkeella voi nyt näyttää muitakin markkinointiviestivaihtoehtoja kuin ”Tekstiviestillä” ja ”Sähköpostilla”.
  • Jos varauslomakkeella on henkilötunnuskenttä, tähän pystyy jatkossa syöttämään vain muodoltaan kelvollisia henkilötunnuksia.
  • Muita pieniä bugikorjauksia ja parannuksia.

Ajas Touch päivitystiedote 5/2020

Uusi esijulkaisu Ajas Touch -järjestelmäpäivityksestä on julkaistu 15.5.2020. Tämä versio tullaan päivittämään pakotetusti kaikille jo 1.6.2020 kello 08:00. Joudumme Kanta-järjestelmäpäivityksen takia kiirehtimään esijulkaisua, koska vanha eRA -rajapinta lakkaa toimimasta.

Uusi esijulkaisu on ollut noin viikon käytössä betatestaajilla ja nyt se on poikkeuksellisen lyhyen ajan jälkeen tuotu kaikille, kun normaali testijakso on 1 kk. Olemme tästä syystä jättäneet tästä versiosta osan uusista ominaisuuksista pois, jotka edellyttäisivät pidempää betatestausta. Pyydämme asiakkaitamme kokeilemaan hallitusti esijulkaisua ja ilmoittamaan asiakaspalveluumme mikäli havaitsette ongelmia.

Alla lista muutamista tämän päivityksen yhteydessä julkaisuista uusista toiminnoista.

HUOM! Jos jokin toiminto on ”kadonnut”, käythän tarkistamassa aluksi käyttöoikeudet.

Jos ominaisuuksien löytämisessä on haasteita, suurimpaan osaan löytyy lisätietoa jatkuvasti päivittyvältä ohjesivustoltamme osoitteesta ohje.ajas.fi.

Kanta-arkisto

  1. eRA 3.0
  2. Kanta-arkiston toimintoihin lukuisia parannuksia käytettävyyteen.
  3. Kirjautuessa ei tarvitse enää siirtyä erilliselle eRA -kirjautumissivulle
  4. Uudistettu koko Kanta-kirjausprosessia entistäkin helpommaksi
  5. Kanta-kirjauksia ei voi tehdä enää Ajas Desktop -ohjelman kautta.
  6. Lisätietoja muutoksista ja käyttöohjeita löytyy linkistä Kanta Esijulkaisu- ohje

Kirjautuminen ja käyttäjät

  1. Uusia tarkennuksia käyttäjärooleihin ja niiden oikeuksiin. Ominaisuudet paremmin rajattavissa. Tarkistakaa oikeudet.
  2. Kirjautumissivulla mahdollisuus esittää pikatiedotteita

Ajanvaraus

  1. Varauksen lokiin lisätty näkyville varanneen asiakkaan IP-osoite
  2. Uudistettu huonevaraustoiminnallisuus
  3. Nettivaraukseen uusia asetuksia
  4. Parannettu varauslistan varausten valintatoimintoa
  5. Tuki palvelun aikavälirajauksille
  6. Tuki ulkoisille sovelluksille Partnerirajapinnan kautta. Lisämaksullinen ominaisuus

Asiakaskortisto

  1. Asiakkaan verkkolaskutustietojen automaattinen tuontitoiminto XML-tiedostosta

Maksaminen

  1. Varauksista mahdollisuus tehdä massana käynnit ja laskuttaa ne
  2. Ennakkomaksujen siirtäminen varauksesta käynnille automaattisesti

Laskutus

  1. Finvoice 3 -tuki, beta
  2. Maventa -laskutusintegraatiolle tuki, beta
  3. Laskun tulosteeseen lisätietokentät näkyville
  4. Uusi lasku voidaan luoda vanhan pohjalta
  5. Parannuksia konekielisen tiliotteen lukuun, jonka pohjalta laskun suoritukset täsmäytetään

Ostolaskut

  1. Ostolaskujen vienti Netvisor-palveluun, lisäpalvelu

Raportit

  1. Lahjakorttiraportille parannuksia
  2. Myyntiraportille mukaan erittely myydyistä lahjakorteista
  3. Muille raporteille lisää infoa ja rajausmahdollisuuksia

Lahjakortit

  1. Pieniä parannuksia

Lomakkeet

  1. Lukuisia pieniä parannuksia lomakkeiden toimintaan
  2. SV98atth -lomake
  3. Parannuksia SV132 -lomakkeelle

Tiedostot

  1. Tiedostolistan alustukseen korjauksia

Viestintä

  1. Ajastettu viestien lähetystoiminto
  2. Tuki salattujen turvaviestien lähettämiseen

Kirjanpito

  1. Pieniä lisäyksiä tilikartan yleiseen pohjaan.

Yleinen

  1. Julkaistu uusi Ajas Yhteisö -foorumi, jossa käyttäjät voivat kertoa toisilleen liiketoiminnallisia vinkkejä sekä opastaa toisia käytössä.
  2. Ajas-tilaajan omat laskut nähtäville ”Tilauksen hallinnointi” -osion kautta. Näkee heti mitä on maksamatta.
  3. Parannettu ohjeita sivustolla ohje.ajas.fi

Näiden lisäksi tehty satoja bugikorjauksia, optimointeja ja parannuksia. Uusia päivityksiä tulossa taas pian lisää

Uusia Kanta-ominaisuuksia eRA -järjestelmään

Ajas-tuotteen ominaisuudet tulevat yhä monipuolisemmiksi. Yhteistyökumppanimme Atostek on kehittänyt eRA-järjestelmää, minkä ansiosta yhä useammat yritykset voivat käyttää Ajasta.

Laboratorio- ja kuvantamistietojen kirjaaminen tulee käyttöön eRAan joulukuun alussa. Tuolloin myös uusi 3.0 rajapinta tulee tuotantokäyttöön (sis. mm. 2016-määritysten mukaiset rakenteet, optisen alan ja sosiaalihuollon rajapinnan, organisaationhallintarajapinnan ja paljon muita ominaisuuksia)

Ajas-hinnastoon tulee ennen vuodenvaihdetta uudistuksia Kanta-toimintojen osalta, mikä yksinkertaistaa hinnoittelua eri toimialojen kesken.

Ajas Touch päivitystiedote 10/2019

Uusi esijulkaisu Ajas Touch -järjestelmäpäivityksestä on julkaistu 31.10.2019

Versio oli 1 kuukauden ajan esijulkaisuversiona kaikkien kokeiltavana, jonka jälkeen se on siirretty kaikille virallisesti käyttöön 3.12.2019. Vanha versio poistuu käytöstä kokonaan.

Alla lista muutamista tämän päivityksen yhteydessä julkaisuista uusista toiminnoista. Jos havaitset ongelmia päivityksen jälkeen, olethan yhteydessä asiakaspalveluun. Osaan toiminnoista on tehty käyttöliittymämuutoksia.

HUOM! Jos jokin toiminto on kadonnut, käythän tarkistamassa aluksi käyttöoikeudet.

Suuri uudistus on tarjolle tullut Nettivaraus 6 beta. Muita uudistuksia löytyy alla olevalta listalta. Jos ominaisuuksien löytämisessä on haasteita, suurimpaan osaan löytyy lisätietoa jatkuvasti päivittyvältä ohjesivustoltamme osoitteesta ohje.ajas.fi.

Kanta-arkisto

  1. Kanta-arkiston toimintoihin lukuisia parannuksia käytettävyyteen.
  2. Potilaskirjauksen tekoon päivämäärävalitsin
  3. Uudistettu koko Kanta-kirjausprosessia helpommaksi

Kirjautuminen ja käyttäjät

  1. Vaihtoehtoinen yrityksen tunniste. Vanhan 20-merkkisen tunnistekoodin rinnalle on mahdollista syöttää oma, helpommin muistettava teksti, jonka avulla omaan yritykseen voi kirjautua.
  2. Automaattinen istunnon lukitseminen, jos käyttäjä menee kirjautumissivulle manuaalisesti.
  3. Parannettu toimintaa istunnon automaattisen aikakatkaisun yhteydessä. Erillinen kirjautumislomake ponnahdusikkunana.
  4. Lisätty työntekijän kutsulinkki, josta työntekijä voi luoda itselleen salasanan ja saa oikean kirjautumisosoitteen helposti

Ajanvaraus

  1. Varausnäkymään lisätty välimuisti, joka parantaa latausnopeutta hitailla yhteyksillä merkittävästi
  2. Korjattu vuorojen ongelmat kesä-talviaika -siirtymien aikana
  3. Lisätty huonevaraus-toiminto, jonka avulla itsensä voi avata työvuorossa olevaksi vain varaamalla vapaan huoneen käyttöönsä
  4. Mahdollisuus poistaa koko aikavälin työvuorot yhdellä komennolla
  5. Uutta! NETTIVARAUS 6 betaversio kaikille koekäyttöön. Asetusten kautta löytyy lisää tietoa. Mahdollisuus muokata ulkoasua ja ladata logo.
  6. Mahdollisuus näyttää varauksissa onko asiakkaan ensimmäinen varaus = uusi asiakkuus
  7. Uusi asetus: Mahdollisuus näyttää varausnäkymässä kaikki työntekijät yhdessä viikkonäkymässä
  8. Tuki lisäasetukselle, jonka avulla aikoihin voi syöttää varausyksiköstä poikkeavia lukuja
  9. Varausnäkymän käyttöliittymään pieniä uudistuksia
  10. Tuki ryhmävarauksille
  11. Tuki varaukseen sidotuille lisäpalveluille, jotka varataan eri resurssille.
  12. Parannettu mobiilikäytettävyyttä
  13. Tuki palveluiden saatavuuden ajankohdille. Mahdollisuus tarjota eri palveluita eri päivinä ja kellonaikoina.
  14. Työvuoroihin kopioi edellisestä viikosta -painike.

Asiakaskortisto

  1. Parannettu asiakkaiden yhdistämistoimintoja
  2. Asiakashakuun mahdollisuus rajata asiakkaita asiakasryhmän mukaan
  3. Asiakashakuun rajaus asiakastyypin mukaan.
  4. Hoitajan arvio -toiminnot
  5. Asiakaskortiston CSV-vienti huomioi myös lisätietojen hakuehdot
  6. Parannettu käyntilomakkeen käytöstä erillisen maksajan tapauksessa. Ei päästä enää kassalle, jos koko käynnin maksaa erillinen maksaja
  7. Käyntilomakkeelle tuki hintojen muokkaamiselle jälkikäteen.
  8. Parannettu asiakkaiden yhdistämistoimintoa

Maksaminen

  1. Parannettu Netvisor-integraatiota
  2. Parannettu korttimaksupäätteen käyttäytymistä ja selkeyttä
  3. Kuiteille parempi tuki myös yritysasiakkaille
  4. Käynnin maksamisen virhetilanteiden käsittelyyn uusia ominaisuuksia
  5. Uudistettu kassan ja maksamisen lomakkeet selkeämmäksi
  6. Paljon parannuksia kassaan

Laskutus

  1. Parannettu laskun summan laskentaa
  2. Laskulomakkeelle näkyville lisää asioita
  3. Reskontraan uusia valintoja sekä rajauksia
  4. Lukuisa määrä pieniä muita parannuksia
  5. Konekielisen tiliotteen lukemiseen toimintoja (automaattinen reskontra, beta)
  6. Parannettu Finvoice-tiedoston yhteensopivuutta Nordean kanssa
  7. Laskujen poistoon useita parannuksia

Raportit

  1. Lahjakorttien raporttiin merkittäviä uudistuksia ja parannuksia. Mahdollisuus seurata käyttöä ja myyntiä toimipisteittäin. Myös vanhenemisten seuranta.
  2. Parannettu raportin yhteensopivuutta työpöytäversion kanssa
  3. Myyntiraportille Kela-sarake ja lukuisia muita lisäyksiä sekä parannuksia
  4. Toteutuneet työajat-raporttiin suodatus asiakkaalla.
  5. Korjauksia työtuntiraporttiin
  6. Lisätty sarakkeiden rajauksia ja Excel-vientejä

Lahjakortit

  1. Mahdollisuus piilottaa lahjakorttien luontipainikkeet
  2. Nopeusparannuksia lahjakorttien hakuun

Lomakkeet

  1. Lukuisia pieniä parannuksia lomakkeiden toimintaan

Tiedostot

  1. Merkittävä nopeus tiedostolistojen hakuun
  2. Parannettu tiedostojen suodatuksia ja rajauksia
  3. Lisätty tiedostolistoihin sivutus

Viestintä

  1. Massaviestien lähetystoimintoja lisää. Integraatioita eri sähköpostituspalveluihin. Mailjet, Mailgun
  2. Ajastettu viestien lähetystoiminto
  3. Tuki massaviestien lähetykseen suoraan asiakaslistauksen kautta

Kirjanpito

  1. Pieniä nopeusparannuksia

Yleinen

  1. Rajattu tiedostotyyppejä, joita käyttäjä voi lähettä profiilikuvakseen
  2. Oman tilauksen tarkastelumahdollisuus sekä laskutustietojen päivittäminen
  3. Korjattu Internet Explorer 11 -yhteensopivuutta
  4. UUSI TOIMIALA: Eläinlääkäri
  5. Parannettu monikielitukea
  6. Piilotettu asetuksia, jotka eivät ole tilillä käytössä
  7. Parannettu ohjeita

Näiden lisäksi tehty satoja bugikorjauksia, optimointeja ja parannuksia. Uusia päivityksiä tulossa taas pian lisää

8.6.2018 Ajas Touch päivitystiedote

Uusi Ajas Touch versiopäivitys julkaistu 8.6.2018

  • Parannuksia lomakkeisiin
  • Laskujen lähetys sähköpostilla (edellyttää käyttäjäprofiilissa beta-valintaa)
  • Parannettu raportteja
  • Parannettu työvuorojen mobiilitoimivuutta
  • Parannettu GDPR-toimintoja
  • Pieniä bugikorjauksia ja parannuksia yleisesti eri kohtiin

Ajas Touchiin uusia ominaisuuksia julkaistu

Ajas Touch sai uusia toimintoja. Näiden listattujen lisäksi olemme tehneet runsaasti pieniä parannuksia eri kohtiin.

Pikamaksut

Pikamaksamisen avulla voidaan suoraan suorittaa korttimaksu integroidun oletusmaksupäätteen avulla. Myös käteismaksu voidaan kirjata pikamerkintänä suoraan valitulle summalle ilman välivaiheita.

Kuitit

Kuitin voi tulostaa A4 tai 80mm muodossa. Meiltä saa myös kuittitulostimia, jotka osaavat avata automaattisesti kassalokeron kuitin tulostuksen yhteydessä.

Tiedostokoon kasvatus

Tiedostopalveluun lähetettävän tiedoston maksimikoko oli ennen 2 megatavua. Nyt palveluun voi lähettää 10 Mt kokoisen yksittäisen tiedoston. Jos tarvitsette suurempia tiedostoja, rajoitusta voidaan kasvattaa edelleen.

ICD10-haku

Potilastietomerkintöihin saa lisättyä ICD10-listauksesta koodeja.

Potilastietomerkinnän yhteenveto

Yhteenvetotoiminnon avulla potilaskirjaus voidaan listata yhtenä tekstiä sekä kopioida ja liittää esimerkiksi halutuille lomakkeille.

Siirtyminen pikaresepteihin

Kantaan kirjautunut käyttäjä voi nyt siirtyä kirjoittamaan eReseptiä suoraan asiakaskortilta löytyvän pikalinkin kautta. Tästä ei vielä kuvaa.

Lääkärin lomakkeet

Lisäsimme SV6-lomakkeen tulostuspainikkeen lääkärin toimialalle.

 

Yhteensopivuutta Asiakashallinta Desktop ohjelman kanssa parannettu

Työpöytäversiosta luotuja, kirjoitussuojattuja käyntejä ei ole aiemmin voinut muokata tai maksaa Ajas Touch -järjestelmässä. Nyt olemme parantaneet yhteensopivuutta ja lisänneet painikkeen, jolla kirjoitussuojauksen voi poistaa. Tämän jälkeen käynti muunnetaan Touchissa kelpaavaan muotoon.